HJK/Lsalo - NuPS M1 Edustus 2-0 (3-4)

Helsingissä nähtiin perjantai-iltana yksi erikoisimmista otteluista pitkään aikaan. Kotijoukkue HJK/Lsalo johti ottelua parhaimmillaan peräti 3-0, mutta lopulta NuPS onnistui nousemaan tappioasemasta voittoon.

NuPS nappasi ottelun haltuunsa heti avausvihellyksestä alkaen. NuPS sai luotua ensimmäisen vartin aikana useita loistavia maalipaikkoja, mutta palloa ei saatu maaliin edes läpiajoista.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 16 minuutin kohdalla kun kotijoukkue HJK iski pallon maaliin oikeastaan ensimmäisestä maalipaikastaan. Maalia edelsi paha pallonmenetys joka kääntyi vastahyökkäykseksi.

Kotijoukkueen maalin jälkeen, NuPS:n vyörytys jatkui. Ensin Vuorela sai mahdollisuuden puolittaisesta läpiajosta ja heti perään Koivulahti osui tolppaan.

NuPS:n huippupaikoista huolimatta, kotijoukkue HJK vastasi ottelun toisesta maalista, joka tuli jälleen terävän vastahyökkäyksen päätteeksi. HJK:n maalin jälkeen NuPS sai vielä muutamia hyviä tilanteita, mutta puoliajalle siirryttiin 2-0 lukemissa.

Toinen  puoliaika jatkui siitä mihin ensimmäisellä puoliajalla jäätiin. NuPS hallitsi ja loi paikkoja, mutta palloa ei saatu millään maaliin asti. Myös toisen puoliajan ensimmäinen maali nähtiin kotijoukkueen toimesta kun joukkue hyödynsi ensimmäisen maalipaikkansa.

3-0 tilanteessa NuPS suoritti kolme vaihtoa. Glad, Kokkila sekä Koivulahti otettiin vaihtoon ja kentälle kirmasivat Karjala, Lanne sekä Laakso.

Vaihdot herättivät NuPS:n taistelemaan pisteistä ja paine siirtyi entistä enemmän kotijoukkueen päätyyn. Hurja painostus tuotti vihdoin tulosta 67 minuutin kohdalla kun Vuorela siirsi pallon maaliin hienon viimeistelyn päätteeksi.

Tästä maalista alkoi NuPS:n hurja kiri. Ensin Vuorela iski pallon maaliin 80 minuutin kohdalla ja vain kahdeksan minuuttia myöhemmin Karjala sivalsi pallon maaliin kovan härdelin päätteeksi. Ilta huipentui vielä lisäajalla vihellettyyn rankkariin, jonka Vuorela naulasi takuuvarmasti maaliin.

Dramaattinen perjantai-ilta kääntyi hurjan nousun päätteeksi NuPS:lle lukemin 3-4. Vaikka HJK teki kolme maalia niin joukkue oli jyrän alla lähes koko ottelun ajan, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin.

Avauskokoonpano: Cruz, Kaalamo, Järvensivu, Mahlio, Glad, Kokkila, Vuorela, Pelgonen, Koivulahti, Lundsten, Laine

NuPS:n seuraava ottelu pelataan perjantaina, 11.5 Rintamäki Arenalla. Perjantain ottelussa vastaan asettuu EPS.