Niukka tappio HyPS:lle

Tälle viikonlopulle piti tulla kaksi harjoitusottelua, mutta pelaajapulan takia näistä ainoastaan toinen saatiin pelattua. Pelaajapulaan oli monta syytä, oli flunssaa ja kolhuja, mutta näiden lisäksi oli vielä mystinen ja selvittämätön kato, eli joukko pelaajia, joista ei ollut tietoa missä luuraavat tai mitä tekevät. Harmillista ja vielä kerran JäPS:lle pahoittelut, että peli jäi pelaamatta!

Kohtasimme HyPS:n pari viikkoa takaperin ja tuossa ottelussa jäimme tuloksellisesti pahaan alakynteen, joten tähän otteluun oli helppo lähteä parantamaan! Pelaajapulan vuoksi pyysimme apuja nuoremmista ja saimme mukaan kaksi ensikertalaista: Jenny Pilviön ja Eevi Eskolan. Molemmat täyttivät paikkansa joukkueessa hienosti: Jenny teki hienon maalin hyvän syötönkatkon jälkeen ja Eevi pelasi todella tasaisen vahvasti ja varmasti puolustuksen vasemmalla laidalla. Hienoa tytöt ja kiitos avusta!

Pelin avainasiat toimivat pääosin hyvin, eli peli saatiin pidettyä puolustussuuntaan tiiviinä ja vastustaja poissa A-luokan maalipaikoilta. Toki pienoisia uinahduksia sattui ajoittain, mutta pääosin tehtiin juuri niin, kuin oli ennen peliä sovittu. Vastustajan kolmesta maalista kaksi tehtiin jaksojen viimeisillä minuuteilla ja liekö tässä taustalla melko vaatimattoman harjoittelun myötä seurannut kuntovaje, eli ihan loppuun saakka ei jaksettu.

Hyökkäyspeli ja pallonhallinta eivät vielä olleet ihan niin hyvällä mallilla. Suhteellisen helppojakin syöttöjä saatiin tukuittain vastustajalle tai rajoista yli. Meidän vaarallisimmat maalipaikat syntyivät joukkueen kapteenin Noora Rehnströmin lapikkaasta. Muutama hyvä kaukoveto, jotka eivät tällä kertaa osuneet ja jokunen hyvä erikoistilanne, joista sitten saatiin ensimmäinen tasoitusmaali ja juuri ennen vastustajan voittomaalia oltiin hyvin lähellä omaa johtomaalia sivuvaparin jälkitilanteesta, mutta tällä kertaa ei onni hymyillyt meille.

Hyvin pelanneiden Jennyn ja Eevin ohella joukkueen onnistujia illan ottelussa olivat ennakkoluulottoman vahvasti sekä puolustuksen keskustassa että laidassa pelannut Eveliina Kahila ja maalissa hyvin torjunut Emilia Dannbäck. Myös pitkästä aikaa tositoimissa nähty Emilia Siltala pelasi todella varmasti ja vahvasti puolustuksen keskustassa.

Viimehetken ohjeet