NuPS B pojat voitokkaana kolmannella kierroksella.

Ottelun ensimmäisellä puoliajalla EsPa/HooGee YJ painosti kovasti ja aika alkupuoliskolla siirtyivät 2-0 johtoasemaan. Vastustajan maalien jälkeen näytti, että EsPa/HooGee ryöpyttää NuPS:ia urakalla mutta pojat saivat rauhoitettua peliä ja pallonhallinta siirtyi NuPS:lle muutaman virheen aiheuttaessa katsojissa ylimääräisi sydämentykytyksiä.


NuPS ei kuitenkaan lannistunut vaan sisukkaalla pelillä ottivat pelirytmin omiin käsiin ja maaleja alkoi syntyä tiheällä tahdilla ja vastustajan pelaajien tunteet nousivat pintaan mistä kertoo heidän saamansa 3 varoitusta. NuPS:n pelaajat pitivät kuitenkin päät kylminä ja keskittyivät omaan peliin - onnistuen siinä loistavasti. Veeti vartioi veräjää eikä vastustaja päässyt yllätämään kuin 2 kertaa.

Kentän laidalta saatiin todistaa kenties tämän kauden pisintä syöttöketjua omien pelaajien välillä ja pallo liikkui välillä jopa todella kauniisti pelaajalta toiselle.

Ottelu päättyi lopulta 2-6 lukemiin.

Maalit ja maalintekijät: 99 Rasmus Teräväinen, 22 Mikko Heldan, 2-1 Aapo Viertola, 2-2 Joona Aarnio, 2-3 Aapo Viertola, 2-4 Markus Juolahti, 2-5 Santeri Clements ja 2-6 Otto Solala.